Jakokunnat  

 

Varsinais-Suomen pitäjät olivat kaukaa keskiajalta aina isoonjakoon saakka jakautuneina ns. jakokuntiin, yhden tai useamman naapurikylän muodostamiin maanomistusyhteisöihin. Niiden ulkorajat olivat tarkkaan käytyjä mutta rajojen sisäpuolelle jäävä alue oli, lukuun ottamatta kunkin kylän sarkajakoisia peltoja ja niittyjä sekä eri talojen yksityisiä tontteja, peltotilkkuja ja niittyraivioita, jakokunnan kaikkien talojen yhteismaata, jota kaikki osalliset, »jakoveljet», saivat vapaasti käyttää niin puunottoon kuin viljelystensä lisäämiseenkin.  

 

Jakokunnat olivat aikanaan syntyneet siten, että niiden rajojen sisäpuolella oli alun alkuaan ollut vain yksi kylä, joka sitten väen lisääntyessä oli synnyttänyt tytärkyliä. Nämä eivät kuitenkaan olleet kokonaan irtautuneet entisestä emäkylästään, vaan osallistuivat saman yhteismaan käyttöön. Kantakylä omisti tavallisesti niittykappaleita eri puolilla jakokunnan aluetta, mutta tytärkylät vain omassa kolkassaan. Tämän perusteella voidaan useimmissa tapauksissa päätellä, mikä jakokunnan kylistä on vanhin ja mitkä ovat myöhemmin syntyneitä.  

 

Paimion jakokunnat tunnemme 1700-luvun isojakoasiakirjoista. Pitäjän länsiosassa oli seuraavat kolme jakokuntaa:

Sievolan eli Isojoen jakokuntaan kuuluivat Alhokankare, Hahkapyöli, Halkilahti, Helsberg, Hossila, Huittila, Immainen, Iso-Kuusivpori, Jalkala, Juntola, Kaila, Kaivoinen, Kamparla, Karppala, Kasvala, Kirnula, Koivisto, Korkeakylä, Kruusila, Kruuvainen, Lovi, Majankalma, Marjavuori, Miettula, Moisio, Munkkila, Nakolinna, Pappila, Penimäki, Pennainen, Rautalho, Räpälä.,Sievola, Siililä, Silkkilä, Suksela, Suppala, Tammisto, Taninen, Toikkala, Ur­hatunpään, Vehkamäki, Villinen, Vuohimäki, Vuoltee, Vähä-Kuusivuori ja Yrjövuori.

Hevonpään jakokuntaan kuuluivat Auvola, Herasniemi, Hevonpää, Hiidenala, Kinkka, 

        Kyllelän jakokuntaan  kuuluivat Hirvonpää, Kaistila, Kyllelä, Laaroinen ja Merianttila

 

     Pitäjän itäosassa oli jakokuntia uomattavasti enemmän. Seuraavat kahdeksa jako­ kuntaa muodostuivat enimmiltä osiltaan suomalaisen ruokalisäoikeuden kylistä:

Oinilan jakokuntaan kuuluivat Aro, Askala, Eppinen, Kajanoja, Oinila ja Rukkijoki..

Lopen jakokuntaan kuuluivat Iso-Preitilä, Loppi, Pyöli, Sattela ja Spurila.

Vistan jakokuntaan kuuluivat Kaljala, Kerkola, Naskarla, Pakurla, Saari, Tupila ja Vista.

Meltolan jakokuntaan kuuluivat Aakoinen, Fuila, Kuoppila, Meltola, Männistö ja Nummenpää.   

Tuuvalan jakokuntaan kuuluivat Skörbäck ja Tuuvala.   

Merikulman kylät ovat nuorempia kuin Sydän-Paimion. Asutus on levinnyt tänne vähin erin meren peräytyessä. Mutta esihistoriallisena aikana se on jo tännekin vakiintunut. Vanhin kylä lienee Hevon- pää, joka on muodostanut ympärilleen jakokunnan. Hevonpää on tyypillinen luonnonnimi, joka on annettu palikalla sen olleessa mereen pistävä niemi silloin, kun merenpinta oli noin 10 metriä nykyistä korkeammalla, ensimmäisten rautakautisten suomalaisten alkaessa liikkua näillä main.    

Pakanallisesta henkilönnimestä on nimensä saanut myös Kyllelä, jonka ympärille muodostui Paimion lounaisin jakokunta. Tytärkylistä Laaroinen ja Merianttila kantavat jo nimissään kristillisen ajan leimaa

 

Palaa.